Kanssasisarten kertomaa – Pitkä ura hoitoalalla haaveammatissa

Kanssasisarten kertomaa – Pitkä ura hoitoalalla haaveammatissa

Urani alkoi apuhoitajana muutama vuosikymmen sitten. Olen terveydenhoitaja/sairaanhoitaja, sekä suoritin YAMK sosiaali- ja terveysalan johtamisen tutkinnon, valmistuin 2019. Olen opiskellut myös yliopistossa gerontologiset perusopinnot.

Olen työskennellyt eniten ikääntyneiden kanssa, erityisesti kotihoidossa. Viimeiset kymmenen vuotta olin kaupungin kotihoidossa esimiehenä. Työ ei enää tehnyt tyytyväiseksi, enkä kokenut, että voisin antaa työntekijöille sitä tukea ja valmennusta työskentelyyn mitä itse haluaisin antaa. Väsyin esimiestyöhön.

Nyt olen ollut Terhillä töissä parin kuukauden verran. Olen todella nauttinut asiakastyöstä! Asiakkaiden kanssa työskentely on antoisaa ja he ovat suoria antaen palautteen heti. Kiitollisuus asiakkailta antaa voimaa työskentelyyn.

On mukavaa työskennellä työyhteisössä, jossa vaalitaan keskustelukulttuuria. Keskustelu on uusia ideoita luovaa ja katse on tulevaisuudessa. Koen, että työkokemukseni ja verkostoni auttavat jossain määrin ratkaisemaan tulevaisuuden haasteita.

-Pirkko

 

833F7648-6526-4B32-A24E-DAB862C23827

Keski-Uudenmaan Kotihoito

Tämä on blogi kotihoidosta ja asioista sen ympärillä. Blogia pitävät Keski-Uudenmaan Kotihoidon hoitajat, joiden toiminta nojaa vahvaan arvopohjaan. Keskeisintä on välittäminen.